Lavakasvimaan perustaminen - osa 1/?

Viime viikonloppuna olimme äitini kanssa kevättalkoissa mökillä. Kylläpä tuntui parin päivän haravointi, yöllä käsivarsia poltteli niin paljon että todellakin tunsi tehneensä jotain. Koko tontti saatiin kuitenkin haravoitua, kukkapenkit siistittyä ja lavakasvimaatakin perustettua!


Tasattiin aluetta hiekalla


Edellisten omistajien toimesta tontin perällä oli iso kasa karkeaa hiekkaa joten päätettiin tehdä sillä pientä alueen pohjustusta / tasausta. Koska kasvimaan paikka on erittäin aurinkoinen, eikä siinä sen kummemmin ole ruohoakaan niin emme kuorineet maata ollenkaan pois. Eli maan päälle hiekkaa, tasaus ja sen päälle tuli maisemointikangas. Ajattelinpa sitten siihen päälle kulkuväylille jonkin sortin someroa tilata, mutta tuo urakka osoittautuikin haastavaksi! Meidän mökin lähellä on parikin isoa sorakuoppaa ja ajattelinkin että tilaus on piece of cake, senkus tilaa ja ilmoittaa vaan koon ja kiven sävyn. Ehei! Kylän paikallinen pieni kuljetusliike oli lopettanut toimintansa, ja jouduin kyselemään laajemmalti alueen eri kuljetusliikkeiltä hintoja. Kävi ilmi, että harva tunnisti "beigeä singeliä/someroa". Yksi iso valtakunnallinen kiviainesfirma (jonka kuopat ja noutopiste on n. 10 km päässä mökiltämme) ilmoitti aivan järkyttävän hinnan, ja lisäksi eivät antaneet mitään taetta kiven värisävystä.

Lopulta, noin parin päivän ahkeran googlettamisen ja tarjouspyyntöjen jälkeen päädyin sitten tilaamaan suursäkin haluamaani someroa Kodin Terrasta. Mielelläni olisin työllistänyt jotain paikallista pientä yritystä tai edes tilannut kivet mahdollisimman läheltä mökkiä, mutta koko homma meni mun makuuni ihan liian vaikeaksi. Ja toivon että tuo yksi suursäkki riittää eikä tarvetta minkään kiviaineksen tilaamiselle tule ihan vähään aikaan, sen verran rupesi ärsyttämään.

Mutta takaisin asiaan. Alun perin kasvimaalle oli tarkoitus laittaa neljä lavaa (kaksi päällekkäin, eli yhteensä 8 kpl), jotka saimmekin hyvään hintaan Plantagenista. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä, ja kävimme myöhemmin vielä ostamassa pari lavaa lisää. Multaa näihin kärrätään vielä tovi.


Aluksi alueelle piti tulla neljä laatikkoa, mutta suurensimme aluetta vielä tästä


Laatikon paikkojen mallailua



Maisemointikangas lisättiin hiekan päälle.
Tästä kuvasta puuttuu vielä kaksi lavaa, eli yhteensä tulee neljä korkeampaa lavaa ja kaksi matalaa.


Urakka jatkukoon kunhan kivikuorma saapuu tontille.

Kevätmessut

Viime torstaina menin käymään elämäni ensimmäisillä kevätmessuilla. Minulla oli kuin varkain kai päässyt talven aikana odotukset kasvamaan, mielessä siinsi multatarjoukset, ideoita lavakasvimaalle, erilaisia ruukkuja (joihin ei törmää paikallisessa K-Raudassa), siementarjouksia, ylipäänsä jotain ihanaa mökkiromantiikkaa. Näihin odotuksiin peilaten ei ole varmasti mikään yllätys että petyin. En tiedä, minulle tuli sen sijaan ähky koko messuista. Ne merkit, joilta odotin hyviä messudiilejä olivat mielestäni todella aneemisella osastolla liikkeellä. Kun tulen messuille, en kaipaa osastoja joilla tarjotaan erilaisia esitteitä ja esitellään rivissä ns. uutuustuotteita ilman mahdollisuutta napata kyseisiä tuotteita suoraan matkaan mukaan. Kun näen jotain kivaa, haluan mahdollisuuden ostaa ja ottaa kyseisen tuotteen mukaani siinä samalla kertaa.

Vanhan ajan tunnelmaa.


Ihana kasvien kuivatusteline :)


Ruukkuostoksille

Eilen se saapui, se ensimmäinen kevätpäivä jolloin ilmassa on "se jokin" kevään tuoksu (tätä ei muuten monet sano tunnistavansa, olen tehnyt empiiristä kyselyä!), ja tuulessa lempeä vire ilman sitä talvista kylmää kärkeä.

Mökiltä lähes kaikki lumet ovat jo sulaneet, ja loputkin saa kyytiä kun loppuviikoksi on luvattu 10 - 14C lämpötiloja. Jännittää ihan mitä kaikkea siellä on jo kasvamassa kun loppuviikolla ajan pihaan. Naapuri sanoi että alueella kasvaa paljon scilloja - hups, ja istutin niitä innoissani viime syksynä  vielä lisääkin. Kaiken kaikkiaan loppusyksyn istutustalkoissa pihaan istutettiin n. 200 kukkasipulia - scilloja, tulppaaneja, narsisseja ymym, en edes muista mitä kaikkea. Onkin jännittävää nähdä mitä kaikkea pihasta nousee!

Ennen mökille menoa pitäisi napata mukaan muutama ruukku pihaa kaunistamaan. Rakastan saviruukkujen ulkonäköä, mutta tajusin ettei ne ole ehkä kaikkein fiksuinta mökkiympäristössä missä kesän aikana saattaa tulla muutamien päivien taukoa huollossa ja kastelussa - jollei luonto siis pidä huolta. Tomaateille harkinnassa on oma kastelujärjestelmänsä ja ne tulee olemaan saaveissa. Ruukkuihin tulee lähinnä kesäkukkia ja yrttejä.

Elhon tarjontaa (www.elho.com)


En ole aiemmin syventynyt sen kummemmin ruukkutarjontaan, mutta näin noviisina olen ollut yllättynyt miten vähän markkinoilla tuntuu olevan kivan näköisiä ruukkuja. Lähinnä Elho on muotokieleltään ja valikoiman laajuudeltaan sellainen, joka miellyttää omaa silmääni. Ruukut on kevyitä liikutella ja malleja on monenlaisia eri tarpeisiin. Lisäksi tietysti yrityksen toimintaa ohjaavat arvot tuntuvat hyvältä näin kuluttajana. Nyt pitäisi vielä etsiä mökkimatkan varrelta jälleenmyyjä josta noita napata matkaan!

Jotain tällaista vaikkapa oreganolle (www.elho.com)

Ensimmäinen mökkikausi avattu

Olipahan kokemus, ensimmäisen mökkikauden aloitus. Mökki lämpeni Porin matin ja yhden sähköpatterin voimalla ihan muutamassa tunnissa, ja talven vahinkoja saatikka ylimääräistä elämää ei nurkissa kummemmin havaittu. Porin mattia lämmitellessä oli aikaa istahtaa tuvan pöytään ihailemaan ihan uudenlaista valoa - auringonpaiste ja lumi saivat aikaan sellaisen valon mökin sisälle joka muistutti lapsuuden mummolasta, tunnelma jossa aika on pysähtynyt ja ilmassa on jotain maagista. Tunsin ihan uskomatonta iloa ja onnea siitä että löysimme tuollaisen helmen elämäämme, oman piilopaikan jonne voi vetäytyä omasta arjesta. Tunnin automatkakin on juuri sopiva, siinä kerkeää fiilistellä tunnelman muutosta, käydä läpi vielä kauppalistan ja tarvittaessa pysähtyä ostoksille, sekä tietysti käydä matkan varrella olevasta leipomosta mökkipullat jos ei ole itse kerennyt mitään leipoa. Ja se onnen tunne, kun kääntyy mökkitielle ja näkee sen hellyttävän mökin odottamassa, juuri meitä.

Pääsiäisenä lämmiteltiin mökin lisäksi saunaa, syötiin hyvin ja nautittiin lumihangessa viilenneestä kuohuviinistä. Suunniteltiin kuistin sisustusta ja pohdittiin mihin kaikki tomaatintaimet sijoitetaan.

Ai että, tästä se kevät lähtee.

Ensi kerralla sitten se huussin tyhjennys, se meitä molempia vähän jännittää.


Vihreää näkyvissä!