Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhan perustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhan perustaminen. Näytä kaikki tekstit

Lavakasvimaa haaveissa

Meidän tontin koko on hieman alle 2000m2, ja tontilla sijaitsee muutama rakennus. Itse päämökin (n.30m2) lisäksi siellä on ns. vierasmaja, varastorakennus sekä huvimaja. Tontille siis mahtuu vielä vaikka ja mitä! Mökin ostimme suloiselta pariskunnalta jotka olivat viihtyneet palstalla melkein 30 vuotta, ja viimeiset + 10 vuotta asuttaneet mökkiä vakituisesti keväästä syksyyn. Nyt kuitenkin oli ikä tullut vastaan ja omilla jälkeläisillä oli jo mökit muualla, eli oli tullut aika luopua.

Niin mökki kuin tonttikin on hyvänä pidetty, kaunis kuin karkki. Ensin syksyllä mietimme vain uusien kukkapenkkien perustamista, muutaman kuusentaimen hävittämistä sekä nykyisten kukkapenkkien muokkausta omaan makuun soveltuvammaksi. Talven aikana kuitenkin ajatukset ovat lähteneet laukalle, ja idea kasvimaan perustamisesta on kirkastunut. Se onkin ensimmäisenä edessä keväällä. Olen viettänyt lukemattomia tunteja opiskellen ja tutkaillen erilaisia tapoja kasvimaan perustamiseen, ja päätynyt siihen että meille tulee pienehkö lavakasvimaa. Syitä miksi päädyin lavakasvatukseen on perustamisen helppous sekä kieltämättä visuaalisuus. Todennäköisesti lavat tulevat olemaan tummat, ja alue rajataan singelillä. Aluksi ajattelin kasvimaan kulkureiteille kuorikatetta, mutta se taitaa menettää se upeimman loistonsa aika nopeasti (haalistuminen, maatuminen yms). Lisäksi samaan syssyyn suunnitellaan tontilla kulkuväylien päällystämistä, tässä vielä pohdiskelen singelin ja erilaisten laattojen eroja.

Tontin aurinkoisuutta rajaa naapureiden tonteilla olevat korkeat koivut, ja pari sellaista on myös pahimmoillaan omalla pihalla vähän keskeisellä sijainnilla. Olen ymmärtänyt ettei koivujen välittömässä läheisyydessä kasva juuri mikään, mutta ainakaan tänä vuonna emme vielä kutsu metsuria paikalle.

Alla kuvaa alueesta jolle kasvimaa todennäköisesti tulee. Samaan yhteyteen on haaveena joskus vielä pystyttää kasvihuone, joten sille täytyy tehdä varaus suunnitelmassa. Alue on varastorakennuksen ja marjapensaiden välissä, tuohon paistaa aurinko aamupäivästä iltaan asti.


Koivu kasvimaan läheisyydessä



Aloitetaan!

Ostimme viime vuonna, kesän taittuessa jo alkusyksyyn mieheni kanssa mökin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, astuessamme autosta pihamaalle sen vain tiesi. Tässä on meidän unelmien paikka! Meistä tuli mökinomistajia elokuun puolivälissä. Mökki ei ole talviasuttava, joten tiesimme että pystymme nauttimaan vain muutaman viikon ennen mökin talviteloille laittoa, niinpä emme alkaneet tehdä vielä mitään muutoksia puutarhaan.

Nyt pitkä talvi alkaa näyttää hieman taittumisen merkkejä, kevätaurinko lämmittää ja sitä myöten olen päässyt ensimmäistä kertaa nauttimaan ajatuksesta että pian saa laittaa sormet multaan.
Tässä blogissa käyn päiväkirjamaisesti läpi aloittelevan puutarhurin kommelluksia, haluan ikuistaa rakkaan mökkitontin (ja mökinkin siinä sivussa..) muutoksia, puutarhan muokkausta oman näköiseksi - mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Tervetuloa matkalle mukaan!

Matkalla mökille ensimmäistä kertaa