Niin se kesä on ennättänyt puoliväliin, ja täytyy kyllä sanoa että eipä olisi voinut upeampi kesä sattua näin ensimmäistä mökkikesää viettäville. Olen viettänyt mökillä valtaosan ajasta, nauttinut kaikin aistein ja ihmetellyt luonnon kauneutta. Kylvin keväällä pioniunikkoa, ruiskaunokkia, silkkiunikkoa ja krassia. Krassit ja ruiskaunokit ovat kasvaneet hienoiksi puskiksi ja viimeisen parin viikon aikana myös unikkoja on alkanut varovasti putkahdella sieltä täältä - en edes muista minne kaikkialle siemeniä kevään huumassa heittelin! Joka ikinen nuppu on joka tapauksessa ilostuttanut kovasti.
Ensimmäinen kesä kasvimaalla on myös yllättänyt, retiisejä on kylvetty jo useampaan otteeseen, porkkanoista on tullut valtavia ja mehukkaita vaikka alku näytti vähän vaivalloiselta, yrtit maustaa ruokia ja avomaankurkkujakin on tulossa hurjasti (toivottavasti). Perunoita tulee enemmän kuin omiksi tarpeiksi, ja niillä ruokitaan jo lähisukuakin. Ihanaa aikaa.
Tomaatit istutin mökille kesäkuun ensimmäisen viikon jälkeen, ja niitä on siellä 9 taimea kasvamassa. Vasta parissa on kukkia, eli en tiedä ennättääkö sieltä tulla satoa. Kaupungissa parvekkeella taasen kasvaa kolme runkotomaattia ja 3 pensastomaattia - ne on istutettu jo toukokuussa ja siellä on jo useita tomaatteja tulossa. Chilit on myös kaikki parvekkeella kasvamassa, niissä on paljon kukkia.
Tomaatteja olen lannoittanut kanankakalla (varastolannoituksena) ja mökillä myös nokkosvedellä. Chilit saavat "Puutarhan kesää" veden mukana.
Tämä kesä on ollut ikimuistoinen, ja jää monella tapaa käänteentekeväksi ajaksi elämässäni. Paljon pieniä oivalluksia elämästäni, ja raskas olokin on helpottanut kuin huomaamatta. Olen aktiivisesti opetellut pysähtymään ja nauttimaan pienistä asioista. Nyt kun palaan muutaman viikon päästä työelämään, en aio antaa sen viedä enää leijonanosaa elämästäni ja minuudesta. Teen aktiivisesti töitä tasapainoisemman elämän eteen, pienin askelin.
Blogissa seurataan pienen joenrannalla sijaitsevan mökkipuutarhan muodonmuutosta aloittelevan puutarhurin käsissä. Unelmissa siintää lavakasvimaa, boheemit kukkameret ja sympaattinen kasvihuone. Katsotaan mitä syntyy!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökkipuutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökkipuutarha. Näytä kaikki tekstit
Kesä tuli kohisten
Pari viime viikkoa on tullut vietettyä pääasiassa mökillä. Koko Suomi on kohissut upeasta kesäsäästä joka toi kesän mukanaan yhdessä yössä, ja niin olen minäkin nauttinut täysin siemauksin. Joka päivä on tullut puuhasteltua lähemmäs 10 tuntisia päiviä ulkona. Teimme mansikkapenkin, viimeistelimme yhden toisen kasvimaan reunat, istutimme loput perunat maahan, kylvimme hernepenkit ja ja.. mitäs kaikkea! Lisäksi olen tekemässä altakastelu-systeemejä niille tomaateille jotka muuttavat mökille kesäkuun puolella. Hirveästi tekemistä! Minulla on paha tapa jättää joka homma kesken kun ajaudun jo seuraavan pariin, ja puutarhahanskat onkin monta kerta päivää kadoksissa kun ne jäävät jonkun keskeneräisen homman liepeille. Hauska huomata itsestään kummallisia tapoja/luonteenpiirteitä, olen mietiskellyt useammankin kerran kadonneita hanskoja etsiessäni miten tämä kyseinen luonteenpiirre näkyykään muussa elämässä...
Lähtiessäni toissapäivänä mökiltä kukkimaan jäi juuri avautuneet tulppaanit ja osa narsisseista, toivottavasti ennätän nauttimaan niistä vielä tänään kun tie vie taas mökille. Eilen siellä on kaiketi ollut ukkosta, toivottavasti kuurot eivät ole vieneet kaikkea kukintaa..
Lähtiessäni toissapäivänä mökiltä kukkimaan jäi juuri avautuneet tulppaanit ja osa narsisseista, toivottavasti ennätän nauttimaan niistä vielä tänään kun tie vie taas mökille. Eilen siellä on kaiketi ollut ukkosta, toivottavasti kuurot eivät ole vieneet kaikkea kukintaa..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









