Kuukausimansikka, perhemansikka - mitä näitä nyt on

Täytyy tunnustaa että luulin aina että mansikka kuin mansikka. Että mansikassa löytyy Polkat ja muut, ja sitten on erikseen villinä kasvava ahomansikka.

Kun olimme omistaneet mökkeröisen pari viikkoa, tapani mukaan tontin rajalla haahuillessa katse osui pikkuriikkiseen vaaleaan marjaan. Piti mennä polvilleen saakka jotta sain silmät zoomattua tarpeeksi lähelle maanpintaa. Ja siinähän se möllötti, ihka oikea ahomansikka! Hihkuin ja kiljuin ja mietin mikä lottovoitto!! Kaiken muun ihanuuden päälle meidän mökkitontilla kasvaa vielä mansikkaakin villinä!! Naapuri mahtoi silloin pyöritellä päätään, että kaupunkilaiset....

No, tieto lisää tuskaa, tai joskus, kuten nyt laimentaa vähän sitä lapsellista riemua. Sittemmin tutustuessani erilaisiin mansikansiemeniin paikallisessa K-Raudassa, olen oppinut että ne mansikat tontin perällä on kuukausimansikkaa, jotka mökin edellinen omistaja, oikea rautamummo on sinne aikoinaan istuttanut.

Ja nyt minulla on pussi kuukausimansikkaa kaapin perällä odottamassa tositoimia. Ensi kesänä uusien omistajien myötä mansikkaa ei tarvitse käydä takapuoli pystyssä keräilemässä risujen alta, sitä löytyy ihan joka puolilta tonttia. Enemmän parempi.

Enkä meinaa opiskella mansikka-asioita yhtään enempää. Älkää kertoko mulle ettei niitä oikeasti kasva villinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti